Yearly Archives: 2015

/2015
­
  • RAY_Tukee_CMYK_CS2

Raha-automaattiyhdistys

Olemme saaneet Raha-automaattiyhdikseltä ilmpoituksen 17.12.2015, jossa he ehdottavat Sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavasti:

1. Urbaanit lapset ja nuoret projektille vuosille 2016-2018 (AK1) 116 000 euron avustuksen vuosittain
2. KYTKE-projektille vuosille 2016-2018 (C1) 200 000 euron avustuksen vuosittain

Iso kiitos mahdollisuudesta Raha-automaattiyhdistykselle, jotta voimme toteuttaa yhdityksemme arvoihin perustuvaa toimintaa.

Urbaanit lapset ja nuoret saa jälleen jatkaa tärkeää ennaltaehkäisevää työtään taantuvilla kaupunkialuilla asuvien lasten ja nuorten kanssa.

Sillanrakentaja eri kulttuurien välille toimiva KYTKE-projekti […]

  • walter

Hyvää joulua!

Walter ry:n väki toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

  • HY

Selvitys Walter ry:n KYTKE- projektista

Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus toteutti vuoden 2015 aikana selvityksen KYTKE-projektista. Selvityksen fokus oli KYTKE- työpajoissa ja niiden toimivuudessa. Pääkohderyhmänä toimi vuosiluokilla 7-9 olevat nuoret. Tutkimus aloitettiin keväällä 2015 aineiston keruulla. Mukaan valituista kouluista osa sijaitsi pienemmillä alle 30 000 asukkaan paikkakunnilla ja osa suuremmilla päälle 100 000 asukkaan paikkakunnilla. Kaiken kaikkiaan tutkimukseen osallistuneita kouluja oli 24, joista iso osa oli KYTKE:n vierailemia kouluja ja toinen osa kouluja joissa ei ole järjestetty KYTKE:n toimintaa.

Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisesti e-lomakekyselyillä. Tämän lisäksi […]

  • IMG_441511

KYTKE- päivät Havukoskella

Nuorten syysloma tuli ja meni. Vantaan Havukosken Nuorisotalolla järjestetyillä KYTKE- päivillä kyse ei kuitenkaan ollut mistään loikoilusta. Paikalle saapuneet nuoret olivat täynnä intoa ja valmiita paneutumaan koripallon, tanssin, impron ja eri maiden ruokien saloihin. Vaikkakin kyse oli Vantaan toiseksi suurimmasta nuorisotalosta, niin tilanpuute meinasi yllättää kun nämä runsain joukoin paikalle saapuneet nuoret kävivät työntekoon. Ajoittainen ahtaus ei haitannut, koska meno oli mukavaa ja ilmapiiri talossa lämmin.

Ensikosketuksen Walterin toimintaan KYTKE- päivien aikana saanut koripalloammattilainen HL Coleman veti nuorille kumpanakin päivänä opettavaiset […]

  • Graph

Yläkoulujen avarakatseisuus-indeksi

Kuluneen neljän vuoden aikana, KYTKE -projektissa on kerätty ainutlaatuista tietoa yläkouluoppilaiden ja opettajien näkemyksistä liittyen monikulttuurisuuteen ja avarakatseisuuteen. Tieto on koostettu ja kirjattu kaikien käytettäväksi Materiaali-sivuillamme. Nyt, kehitämme jotain aivan uutta: Suomen ensimmäisen vuosittain päivittyvän yläkoulujen avarakatseisuusindeksin.

Luomalla indeksin on mahdollista seurata yhteiskunnallisten muutosten ja koulujen toimenpiteiden vaikutusta nuorten asenteisiin. Indeksi toteutetaan verkkokyselynä, jolla mitataan nuorten mielikuvia ja asenteita. Lähetämme syksyn aikana kaikille Suomen yläkouluille linkin kyselylomakkeeseen. Toivomme mahdollisimman laajaa osannottoa.

Kuten kaikessa tiedonkeruussamme, myös indeksi tulee avoimesti käytettäväksi Walter ry:n verkkosivuille.

  • juliste_kytke_päivät_1510_A5

KYTKE- päivät vol.2

Havukosken 6-9 luokkalaiset nuoret huom! Onko syyslomalla tekemisen puutetta? Ei huolta, KYTKE pelastaa!

Erittäin onnistunut KYTKE päivä kokeilu saa jatkoa. Paikkana toimii, nyt 15. ja 16. lokakuuta, Havukosken nuorisotalo Vantaalla. Aktiviteetteina on molempina päivinä:
– Cheeckin kanssa stadionilla featanneen ja omaa levyä työstävän Yasmine Yamajakon vetämä improtyöpaja,
– Dancen voittajan Haza Hajipoorin vetämä tanssityöpaja,
– Monivuotisen SM-korisliigapelaajan HL Colemanin vetämä korispaja.

Energiakaan ei pääse loppumaan kesken, kun kumpanakin päivänä järjestetään makumatka maailmalle monikulttuurisen keittiön merkeissä.

Ilmoittaudu mukaan yhdelle tai molemmille päiville pistämällä viestiä Facebookissa Havukosken nuorisotalon […]

  • preview (Small)

Urbaanit lapset ja nuoret-projektin 2015 syksyn aikataulut

UB-projektin syksyn 2015 aikataulut ovat uudistuneet. Käy tarkastamassa uudet ajat linkistä Urbaanit-projekti yläpalkista tai http://www.walter.fi/urbaanit-lapset/

Ryhmät ovat kaikille ikäryhmittäin avoimia ja maksuttomia. Tervetuloa mukaan!

  • KickOff 2

KYTKE KickOff 2

Osana jatkuvuuden kehittämistä ja toiminnan ammattimaistumista, KYTKE piti jo toisen kauden-avausseminaarinsa, eli Kick Off päivän.

Alkuvuonna pidetty ensimmäinen Kick Off sai loistavaa palautetta, joten rima oli asetettu korkealle. Erinomaisen osallistumisen ja rennon ilmapiirin kanssa se oli kuitenkin ylitettävissä.

Seminaarissa esiteltiin KYTKE:n nykytilaa, sen kehitteillä olevia toimintoja ja käytiin läpi vetäjien kokemuksia ja ajatuksia toteutetuista pilotoinneista, kuten alakouluihin suunnatuista työpajoista.

Alakouluihin suunnattut työpajat koettiin tärkeiksi osaksi KYTKE:n kokonaisuuttaa ja niitä aiotaan jatkaa tulevana lukukautena. Uusia asioita, joista kirjoitamme tarkemman kuvauksen pian myös verkkosivuillemme, olivat:

suomen […]

  • DCIM100GOPRO

Walter ry – Urbaanit lapset ja nuoret – Street School Festival 14.8.2015

Tammelan Koulu – Tampere

UB-projektin Tampereen street School tapahtuma oli menestys. Paikalla oli noin 150 lasta ja nuorta hyvinkin erilaisista kulttuuritaustoista. Tässä hiukan tapahtumaa järjestämässä olleen projektikoordinaattori Sebumon mietteitä:

Päivä alkoi tyhjältä kentältä, ja iloiset vapaaehtoiset työntekijämme ovat täydessä työn touhussa pistämässä kokoon Urbaanit lapset ja nuoret projektin ”Street School Festivaalia” Tampereen Tammelassa. Ilon kautta on tämän porukan motto ja se näkyi tekemisen meininkinä!

Kuvassa tehokaksikko Marjanne ja Peppi aka Karkki ja Pepito

Lapsia saapui sankoin joukoin Tesomajärven ala-koululta 9 joukkuetta ja […]

  • IMG_6168 (Small)

KYTKE -Kevät Kannistossa

Kuten todettu aikaisemmin, Walterin KYTKE –projektissa ovat puhaltaneet kevään aikana uudet tuulet. Uusina tuulina olivat toukokuun lopulla järjestetty KYTKE –festari sekä kesäkuun ensimmäisellä viikolla pidetyt KYTKE –päivät. Kummatkin tapahtumat olivat KYTKE:n historiassa ensimmäisiä laatuaan. Nämä järjestettiin kaikille Vantaan Kanniston sekä sen lähialueiden nuorille. Mainittakoon heti alkuun, että iso kiitos kuuluu kaikille tapahtumien järjestämisessä mukana olleille tahoille, joita ilman tapahtumat eivät olisi olleet mahdollisia.

KYTKE –festari 28.5. Päivä alkoi varsin lupaavasti kun koko kevään aikana odotetut aurinko ja lämpö valtasivat Kanniston kenraalinpuiston. […]