Monthly Archives: May 2016

­
  • logo_kytke_valmis

KYTKE- Festari 2016

Kautta aikain toinen KYTKE- festari järjestettiin lauantaina 21.5. Tapahtumapaikkana toimi viime vuoden tapaan Vantaan Kanniston kenraalinpuisto. KYTKE- projektin mukaan nimetyn tapahtuman runsaslukuinen yleisö koostui niin alueen nuorisosta kuin aikuisistakin. Festariyleisö pääsi nauttimaan aurinkoisen ja lämpimän sään lisäksi lukuisista eri musiikkiesityksistä ja toimintapisteistä. Nälkäisetkään vierailijat eivät jääneet tyhjän päälle, koska kyseessä oli ravintolapäivä, jonka myötä paikalle oli saapunut innokkaita ulkoilmaravintoloitsijoita, jotka pitivät huolen siitä, että ihmiset pysyivät ravittuina.

KYTKE- projektin edustuksesta festarilla vastasi jo viime vuoden tapahtumasta Kannistolaisille tutuksi tullut ja KYTKE:n […]

  • Kutsuseminaari_kuva

KYTKE- projektin kutsuseminaari 19.5.2016.

KYTKE- projekti otti ensiaskeleensa v.2010. Vain harva olisi tuolloin uskonut, että mitä kaikkea projektin lähitulevaisuus tulee pitämään sisällään. KYTKE:n viimeiseen kuuteen vuoteen on mahtunut monia eri tahojen asettamia odotuksia, näiden odotusten täyttämistä ja jopa monelta osin niiden ylittämistä. Kiitoksen projektin tähänastisesta menestyksestä kuuluisikin lähettää moneen eri osoitteeseen.

Projektin nykyrahoitus tulee päätökseen toukokuun loppuun mennessä. Tästä syystä KYTKE järjesti kutsuseminaarin, joka toimi tulostenesittelytilaisuutena. Seminaari järjestettiin torstaina 19.5. nykyrahoituksesta vastanneen, Opetus- ja kulttuuriministeriön tiloissa. Nämä hienot puitteet tarjosivat perustan upean tilaisuuden järjestämiselle. […]