Monthly Archives: August 2017

//August
­
  • kickoff17

Kickoff uuteen lukuvuoteen

Jo Walterissakin perinteeksi muodostunut kickoff- tapahtuma järjestettiin keskiviikkona 9.8. Helsingissä. Paikalle saapui kaikkien kouluprojektien ohjaajia sekä muita viimeisen vuoden aikana jollain tavalla toiminnassa mukana olleita avainhenkilöitä. Muutaman tunnin kestäneen tapahtuman aikana käytiin läpi viimeisimmät uutiset ja päivitykset liittyen organisaation kaikkiin kouluprojekteihin.

Kuluneen vuoden aikana Walterin alla on pyörinyt kolme koulumaailmaan liittyvää projektia, jotka ovat KYTKE, Oma Linja ja viime keväänä pilotoitu culturED. Jokainen em. projekteista ovat varsin eri vaiheissa. Siinä missä KYTKE-projektilla on ollut merkittävä rooli Walterissa jo vuosien ajan, […]

  • walter

Työkaluja työpajoille

Kesälomat ovat pidetty ja syksyn alku on käsillämme. Walterissa tämä tarkoittaa sitä, että valmistautuminen uuteen työpajojen täyteiseen lukuvuoteen on jo kovaa vauhtia käynnissä. Toimistolla suunnitellaan aikatauluja ja huolehditaan yhteydenpidosta kouluihin. Ohjaajat odottavat aikataulujen valmistumista ja niiden yhteensovittamista muiden henkilökohtaisten menojensa kanssa. Tänä vuonna tämä vuodenaika sai kuitenkin ripauksen jotain uutta, kun kaikille Walterilaisille tarjoutui mahdollisuus osallistua ensimmäistä kertaa järjestettyyn ohjaajille tarkoitettuun valmennukseen.

Walterissa ollaan aina avoimia kehitykselle ja kasvulle, etenkin kun kyse on henkilökohtaisesta sellaisesta. Tämä toteutui kun yhdistimme […]