KYTKE- projektin ”Konflikti” lyhytelokuvasarjaan kuuluva ”Muuri” lyhytelokuva sai erityismaininnan Mo&Friesen lasten lyhytelokuvafestivaalilla (Children’s Short Film Festival) Hampurissa, Saksassa. Tämä kahdeksattatoista kertaa järjestetty sitoutumaton festivaali on yksi harvoista lapsille suunnatuista elokuvafestivaaleista, joka esittää ainoastaan lyhytelokuvia. Lasten lisäksi festivaali houkuttelee paikalle lukuisia elokuva-alan ammattilaisia. Tänä vuonna festivaaliin osallistui 6000 ehdokasta. ”Muuri” valittiin kuuden parhaan joukkoon ansaiten näin ollen erityismaininnan. Kyseessä on siis merkittävä saavutus!

”Muuri” käsittelee aihetta ennakkoluulo. Elokuva tarjoaa katsojalle mm. oivallisia esimerkkejä arkipäivän tilanteista, joissa elokuvan päähenkilö kohtaa ennakkoluuloja. Päähenkilö jakaa myös omia ajatuksiaan tavalla, joka katsojan on helppo ymmärtää. Muiden ”Konflikti”- lyhytelokuvasarjaan kuuluvien elokuvien aiheet ovat: syrjintä, rasismi ja suomalaisuus. Kaikki elokuvat perustuvat joko tositapahtumiin, tai niissä esille tulleet ajatukset ja mielipiteet ovat oikeiden henkilöiden aitoja ajatuksia ja mielipiteitä.

Festivaalin palkintolautakunta kommentoi seuraavasti:

’On järkyttävää nähdä, miten päähenkilöä kohdellaan eri tavalla kuin kaikkia muita vain hänen ihonvärinsä takia. Olemme vakuuttuneita, että tämä elokuva voi koskettaa ihmisiä ja näin auttaa muuttamaan rasististen ihmisten ajatuksia.’

KYTKE tahtoo kiittää jokaista tahoa ketkä mahdollistivat filmien toteuttamisen. Koko lyhytelokuvasarja tulee tulevaisuudessa toimimaan erittäin tärkeänä työvälineenä KYTKE-projektissa.

Pääset festivaalin nettisivustolle painamalla tästä.