Uusi vuosi on alkanut jälleen uusilla tuulilla. Walteriin ja KYTKE:en merkittävän kädenjäljen jättänyt Gabriel Herrera siirtyi viime vuoden lopulla uusiin työtehtäviin. Gabrielin tilalla KYTKE- projektissa on aloittanut vuoden alusta Jason Yabal.

Nigeriassa ja Jyväskylässä varttunut Jason on Walterille uusi tuttavuus. Englannissa viimeiset viisi vuotta viettänyt thai boxingin suomenmestari vuosimallia 2006 päätti viime vuonna muuttaa takaisin kotisuomeen. Kotiuduttuaan Helsinkiin, Jason aloitti työt Helsingin Diakonissalaitoksella toimien siellä työvalmentajana hankkeessa jonka tarkoituksena oli auttaa heikossa työmarkkinatilanteessa olevia työttömiä ihmisiä löytämään töitä tai opiskelumahdollisuuksia. Jason valmistui tradenomiksi vuonna 2004 Mikkelin Ammattikorkeakoulusta, jossa hän luki pääaineenaan yritysjohtamista.

Suomeen paluuni jälkeen minulla ei olisi voinut käydä parempi tuuri. Minulle tarjoutui mahdollisuus työskennellä Helsingin Diakonissalaitoksella, jossa minua odotti upeat työtoverit ja antoisat työtehtävät. Syksyn aikana törmäsin Walteriin aivan sattumankaupan kautta. Tutustuin Walteriin ja KYTKE:n toimintaan enkä voinut uskoa sitä todeksi, että tällainen projekti on olemassa. Minulle kävi hyvin nopeasti selväksi, että moni KYTKE:n käsittelemistä asioista ovat juuri sellaisia joita olen itse miettinyt jokapäiväisessä elämässäni lähes niin pitkään kuin muistan. Olen siis erittäin innoissani ja otettu tästä mahdollisuudesta päästä työskentelemään Walterissa.

Jason tulee varmasti toimimaan loistavana lisänä jo hienossa Walterin KYTKE- tiimissä. Tervetuloa osaksi Walter perhettä Jason!